keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Pitkästä aikaa...

Moikka, todella pitkästä aikaa! Viime postaus taisi olla joulun kieppeillä ja vaikka musta tuntuu että vastahan se joulu oli ovella niin onhan siitä jo 3 kuukautta. Tähän voisin nyt kirjoittaa että "paljon on tapahtunut" mutta tosi asiassa mitään tylsästä arjesta poikkeavaa ei ole sattunut. Ollaan Lumin kanssa käyty säännöllisesti n. 1 kerran kuukaudessa Piian 1-2 päivän valmennuksissa mistä ollaan saatu tosi paljon vinkkejä kotitreeniin. Kerran viikossa mulla on ollut Johkun estevalmennus säännöllisen epäsäännöllisesti ja sen lisäksi äiti on auttanut aika paljon sileän ratsastuksen kanssa.
Rokkarikin on joutunut taas koulurääkkiin!
Käytiin myös Ypäjällä viime viikonloppuna korkkaamassa kisakausi hyvällä menestyksellä. Hypättiin nuorille hevosille avoin 100cm luokka arv A.0.0 eli clear round, puhdas rata enimmäisajan sisällä takasi punavalkoisen ruusukkeen kotiin viemiseksi. Lumi hyppäsi sujuvan radan ja oli todella pirteä ja jopa vähän "vei" mua. Lumi oli niin innoissaan että laukka jäi vähän selättömäksi, itse unohdin esteiden välissä ratsastaa laukan takaisin pyöreäksi kun keskityin niin paljon siihen että Lumin hyvä flow jatkuisi radan loppuun asti. Hypytkin kärsivät huonosta laukasta mutta se ei ole iso ongelma, kotona Lumi tekee hyviä hyppyjä joten nyt mun pitää taas keskittyä olennaiseen siellä kisaradalla eikä vain matkustaa suu auki.

Olispa taas kesä!!
Lumin kanssa on kyllä tosi kiva treenata, varsinkin viimeaikoina olen alkanut saada siihen kunnolla otetta ja kotitreenit ovatkin sen vuoksi sujuneet erittäin hyvin. Nyt kun ollaan päästy hyppäämäänkin enemmän niin mulla ei enää mene pupu pöksyyn pari askelta ennen estettä vaan muistan ratsastaa esteelle asti ja sen jälkeen huolellisesti.

En uskalla luvata että blogi päivittyy useammin kuin tähän mennessäkään mutta yritän kirjoittaa vähintään kisoista! Meidän päivittäistä menoa voi sen sijaan seurata instagramista käyttäjätililtä: idajaponit, sinne päivittelen lähes joka päivä kuvia ja videoita. Tämän vuoden kisakalenteri on aika auki edelleen vaikka jo lähes kolmasosa vuodesta on kulunut. Mulla on tosi kiirettä "hoitaja- puolella" jonka vuoksi oma kilpaileminen jää vähän vähemmälle ainakin näin keväällä, kyllähän sitten kesällä ehtii kun säätkin ovat kivat ;-) Muutaman viikon kuluttua lähden Norjan Drammeniin auttamaan Janinaa hevosineen ja ennen sitä lähden Mian matkaan koulukisoihin muutamana viikonloppuna.

Jokerin kanssa treenit ovat täydessä käynnissä ja pikku- mies edistyy päivä päivältä!

Iloista& aurinkoista alkukevättä kaikille lukijoille! Palanemme pikimmiten!

torstai 31. joulukuuta 2015

Piia Pantsun valmennus& joulutouhuja

Pari viikkoa sitten mulla oli Piian valmennus Lumin kanssa. Ensimmäinen valmennuspäivä oli maanantaina klo 21, valmennus oli siis aika myöhään. Verryteltiin itsenäisesti ensin ja sitten alettiin tekemään sileän treeniä jotta hevoset olisivat kunnolla avuilla. Tehtiin askelenpidennyksiä ja lyhennyksiä sekä voltteja kavalettien ylitse. Kavaleteilla piti keskittyä että ulkolapa ei lähde omalle vaellukselle vaan seuraa hevosta pyöreästi kaartuen. Lumi oli oikein mukava ratsastaa ja sainkin sen hyvin avuille ennen kuin alettiin hyppäämään.

Lady Fantastic 
Hypyt tehtiin eniten suoralla linjalla missä aika nafti 4 laukka askeleen väli, taikka yksittäiselle pystylle pitkällä lähestymisellä jonka jälkeen seinä tuli nopeasti vastaan. Tunnin teema olikin suoruus ja hypyn laadun parantaminen. Olen auttanut Lumia niin paljon hypyissä että se o ihan hädässä aina kun jätän sen yksin hyppäämään ja mun täytyisi lopettaa sen auttaminen koska siitä on tullut vähän varomaton hypyissä. Sen lisäksi se ei ponnista kunnolla hyppyyn kun se laskee sen varaan että autan sen esteen ylitse... Muutamat ihan kunnon hypyt saatiin aikaiseksi ja olinkin oikein tyytyväinen Lumiin tunnin lopussa.

Diva & Min Daisy Dancer
Toisena päivänä hypättiin enemmän rataa. Oli paljon kavaletteja, linjoja ja suhtautettuja välejä. Vaikeita tehtäviä mutta ei kuitenkaan mahdottomia. Edellisenä päivänä esitin toiveen että treenattaisiin hyppyjä jotka tulevat nopeasti kaarteen jälkeen, näin myös tehtiin. Lumilla on ollut tapana jäädä vain "jäkittämään" kaarteeseen ja sitten tulee todella huono hyppy seuraavalle esteelle. Tätä ongelmaa ei ollut nyt lainkaan, harmillisesti, olisihan se ollut kiva saada jotain ratkaisuja ongelmaan joka on toistunut kisoissa useasti. Hypättiin esteitä 110-120cm tasolla joka oli meille juuri sopiva, ei liian isoja mutta ei liian pieniäkään esteitä. Lumi oli oikein hieno molempina päivinä. Videoita valmennuksesta on instagramissa ( idajaponit), laittaisin koosteen tänne mutta en ollut tallentanut videoita koneelle ennen kuin päätin uittaa puhelinta Lumin vesiastiassa joten ne hävisivät  kuin tuhka tuuleen puhelimen mentyä ikuisille unille.

Titanium
Joulukin oli ja meni, Lumi sai joululahjaksi uuden satulan, pari loimea ja paljon porkkanoita <3 Nyt suuntana on uusi vuosi ja uudet kujeet. Suunnitelmat ensivuodelle ovat ihan auki toistaiseksi, mitä kisataan, missä kisataan ja millä kisataan. Luminhan pitäisi ikänsä puolesta viimeistään loppukaudesta hypätä 135cm luokkia, se kuitenkin tuntuu hyvin epärealistiselta tavoitteelta joten me edetään ihan fiiliksen mukaan ja katsotaan mihin päädytään. Näihin sanoihin päätän tämän postauksen ja toivotan jokaiselle lukijalle onnea ja menestystä uudelle vuodelle.

Ramses XII


perjantai 20. marraskuuta 2015

Matoja ja muuttoa

Haha, ainakin on erikoinen otsikko! Tällä kertaa postausten väli ei venynyt 2 kuukauteen, ainoastaan pari viikkoa joten ehkä tämä kirjoitus kankeus tästä poistuu kohta. Mun molemmat hevoset, Jokeri ja Lumi muuttivat talli Wistille muutamaksi viikoksi ja ovat olleet siellä kohta jo viikon verran. Olen päässyt hyvin treenaamaan ja olosuhteet ovat huippu luokkaa. Tallilta löytyy lämmintä valuvaa vettä, solarium hevoselle, vesikarsinat, iso lämmitetty maneesi ja ihan huippu tallihenkilökunta joka hoitaa hevosia kuin omiaan.

Laitoin postaukseen ihania kesäkuvia sekaan jotta päästäisiin hetkeksi tätä kamalaa pimeää syksyä pakoon.
Jokerin kanssa olen ehtinyt jo käymään yhdellä "estetunnilla", Treenattiin ravipuomeja ja lopuksi hypättiin pari estettä. Jokeri ei epäröinyt kertaakaan vaan meni kyselemättä jokaisen esteen yli korvat hörössä. Ennen muuttoa kävimme myös Jokerin kanssa Karkkilassa, William Matthewn kaksipäiväisessä kouluvalmennuksessa. Ensimmäisenä päivänä tunnin tavoitteena oli saada hevonen venyttämään kaulaansa eteen alas ja myös pysymään siellä. Jokeri on erittäin ryhdikäs hevonen ja se tekeekin eteen alas- muodon ratsastamisen aika vaikeaksi koska Jokeri ei malttaisi pysyä alhaalla ja käyttää selkäänsä. Toisena päivänä verryttelin Jokerin Williamin neuvoessa jonka jälkeen hän kysyi saisiko kokeilla hevosta. Jokeri liikkui niin hienosti Williamin alla, selkä ylhäällä ja takajalat mahan alla, on se helppoa kun osaa!


Lumikin on ollut erittäin tyytyväinen muuttoon, sen mahakin on rauhoittunut ja häntä on pysynyt "valkoisena" ilman päivittäistä pesua. Tämä tarkoittaa siis sitä että joudumme ostamaan kotiinkin pelkkää kuivaa heinää jotta en talvellakin joutuisi pesemään Lumin häntää päivittäin. Huomenna mulla on Lumin kanssa Hauken valmennus erittäin pitkän tauon jälkeen, en meinaa pysyä paikoillani koska odotan niin innolla valmennusta!!!


Muutama viikko sitten käytiin myös Ypäjällä hyppäämässä Lumin ensimmäinen 120cm- luokka. Pari päivää ennen kisoja minulla oli Johkun valmennus joka meni vähän niin ja näin. (hyppäsin ensimmäistä kertaa polvella joka oli ottanut kaviosta osumaa...) Kisoihin olin päättänyt kuitenkin lähteä ja siinä suunnitelmassa myös pysyin. Päivää ennen kilpailuja mulla oli myös lääkäri ja he tarkistivat polven ja sanoivat että mulla on käynyt onni onnettomuudessa, mitään ei ollut rikki! Mulla on kyllä ollut uskomaton tuuri näiden hevosonnettomuuksien suhteen... toistaiseksi.


Ypäjän kisat menivät tuloksellisesti erittäin surkeasti 19vp 120cm luokasta... Tuossa kohtaa pitäisi varmaan miettiä että mitä tekee tuon kokoisessa luokassa kun virheitäkin tuli noin paljon. Virheet olivat 3 puomi ( okserien etupuomit takajaloilla alas), yksi "ohiajo" joka oli täysin mun syy (ohjasin Lumin huolimattomuuttani suoraan päin johdetta) ja sen lisäksi vielä 3 yliaikavirhettä. Johku kuitenkin sanoi radan jälkeen että ei mun pidä olla pettynyt taikka vihainen, nyt tiedetään että paremmalla ratsastuksella ja hyvällä rutiinilla Lumi hyppää helposti 120cm luokkia! On kyllä niin ihanaa että tukijoukkoihin kuuluu niin kannustavaa ja ihanaa porukkaa! Kiitokset siis huippuvalmentajalle Johkulle jota ilman en varmaan tietäisi miten päin kuuluu satulassa istua :D Kiitokset myös Ellalle joka jaksoi lähteä Ypäjälle mun avuksi ja tueksi.


Lumin super emä Millenium Girl joka sai toisen varsan nyt kesällä!
Ypäjän kisat olivat toiseksi viimeiset tälle vuodella, käytiin nimittäin vielä Lohjalla oman seuran mestaruuksissa hyppäämässä 100cm luokka jonka rata olikin tämän vuoden ehdottomasti paras! Lumi oli niin ihana ratsastaa radalla että jäin vahingossa yhteen kaarteeseen matkustelemaan ja fiilistelemään minkä vuoksi yksi turha kolautus puomi putosi. Meille ei tullut mitalia tänä vuonna mutta mun paras ystävä voitti KULTAA! Jess hyvä Sandra& Barbs <3

Kaapo viimesyksynä <3
Mari kävi kisojen välissä ja niiden jälkeen hoitamassa Lumin, sillä oli lantio ja selkä jumissa. Marin taikasormilla ja ihmekepeillä ja ällötys iilimatojen avulla lihasjumit saatiin avattua sekä nikamat  oikeille paikoille. Syy Lumin jumeihin löytyi kuitenkin nopeasti, tällä kertaa se ei istunut satulan päällä vaan se oli itse satula! Satula menikin vaihtoon heti ja uusi onkin jo melkein ostettu. Kokeilussa on tällä hetkellä aivan ihana Equipen satula sekä Prestige, näiden väliltä mun pitäisi valita kumpi tuntuu itselle paremmalle. Kiitokset siis myös Marilla joka jaksaa tsempata& auttaa mua ja Lumia. Käykää katsomassa myös Marin facebook sivut joihin Mari usein päivittelee erittäin hyviä vinkkejä ja tärkeitä asioita joita ei tule niin useasti mietittyä mutta jotka ovat hyvin tärkeitä hevosen hyvinvointia ajatellen.

Hyvää syksynjatkoa kaikille ihanille lukijoille! <3


keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Lopettaa vaiko jatkaa?

Heipparallaa,

nyt on tosiaan viime postauksesta vierähtänyt reilu tovi! Hevoset ovat voineet hyvin ja kehittyneet tasaisesti. Viime postauksessa juttelin Jokerin kuulumisia ja tänään luettuani postauksen asiat mistä puhuin tuntuvat lasten leikiltä. Jokeri on taas mennyt hurjasti eteenpäin, tänään viimeksi treenattiin kunnolla ja saatiin tosi paljon hyviä pätkiä. Ollaan menossa 2- päiväiseen kouluvalmennukseen Jokerin kanssa parin viikon sisällä josta sitten varmaan kirjoitan teillekin.






Lumi on kilpaillut syksyn aikana aika vähän mutta se mitä se on kilpaillut on mennyt todella hyvin. Laitan tuohon alapuolella listan kisatuloksista menneen syksyn ajalta. Ollaan Lumin kanssa alettu käymään Mikko Forstenin valmennuksissa ja Lumi on ottanut suuren harppauksen eteenpäin vain muutaman valmennuksen aikana. Laukkaa työstetään aavistuksen verran eritavalla kuin aikaisemmin ja sen myötä Lumin laukka on vahvistunut. Mikko myös ratsastanut Lumia niin että kun mä kiipeän selkään saan oikeanlaisen tunteen pyllyn alle mitä sitten kotonakin yritän tavoitella.



Lumin kisatuloksia:

- Kerava 6.9 110cm 0vp 
- Laakso (aluemestaruus) 12.9 110cm (AM5) 0-8vp sija 7/33 
- Ypäjä 26.9 110cm 0vp
- Ypäjä 27.9 (halli joukkuemestaruus) 110cm 0vp 
- Lohja 11.10 (seuramestaruus koulu) he B ~ 63%


Kaikki muut hevosetkin ovat menneet todella hyvin. Rokkarin kanssa oltiin jo hyvällä mallilla ennen kuin loukkaannuin, sen laukka oli jo ihan kunnollista laukkaa eikä mitään ravi- laukka sekoitusta. Viiun kanssa kävin Lohjalla hyppäämässä 80cm 0-0vp tuloksella ja sijoituttiin 2sijalle!! Papu hyppäsi samaisissa kisoissa myös 80cm 0-4vp tuloksella, Papun elämän toinen 80cm luokka ja se hyppäsi niiiiin hienosti. Uusinnan viimeinen pysty tuli alas, mutta niin kuin Hauke aina sanoo "The last fence is always the riders" eli "viimeinen este on aina ratsastajan", näin asia olikin, lopetin ratsastamisen ennen viimeistä estettä ja se kostautui. Olen myös ratsastanut paljon Misulla, ihan super ihanalla tammalla jonka omistaja on Kanadassa vaihdossa ja saan sillä aikaa ratsastaa Misulla niin paljon kuin haluan. Misu on todella hieno ja osaava estetamma ja se palkitsee heti kun selässä tekee oikein mikä auttaa mun omaa ratsastusta eteenpäin.


Misun lisäksi sain todella hauskan projektin nimittäin ex. laukkahevosen Ineksen joka pitäisi opettaa esteille. Ensimmäinen hyppykerta oli vauhdikas ja omistajan kanssa mietittiin että mitä tästä oikein tulee. Kerta toisen jälkeen Ines on kuitenkin yllättänyt ja hyppää kerta kerralta paremmin. Viimeksi kun kävin hyppäämässä hypättiin ja sujuvasti 90cm rataa ongelmitta!


Pari viikkoa sitten mua potkaisi hevonen polveen jonka vuoksi jouduin olemaan ratsastamatta jolloin Tonja, Johku ja Maija ratsastivat Lumia, sen lisäksi Mari kävi myös hoitamassa Lumin. Kiitos siis kaikille jotka auttoivat mua silloin! Perjantaina mulla on uudestaan lääkäri jolloin polvi kuvautetaan ja saan tietää jatkuuko mun liikuntakielto vaiko ei. (ratsastustahan en ole laskenut liikunnaksi vaan Maanantaina olin jo hevosenselässä särkylääkkeiden avulla) Viikonloppuna lähdetään Ypäjälle hyppäämään 120cm luokka Lumin kanssa, jännää! Olen myös miettinyt lopettaisinko bloggauksen vaiko en... löytyykö ruudun takaa enää ketään joka jaksaa näitä postauksia lukea vaikka niitä tulee epäsäännöllisesti aina parin kuukauden välein?

Mutta näillä sanoin päätän tämän postauksen ja lähden ratsastamaan Lumia. Palaillaan, sitten kun taas löydän inspiraatiota kirjoittaa!

lauantai 5. syyskuuta 2015

RH's Totally Joker

Moikka kaikille!

Yksi toivotuimmista postausaiheista on Jokeri, meidän 3- vuotias ruunan rääpäle. Nyt olen Jokerilla alkanut vihdoinkin ratsastamaan "kunnolla" eikä vain mennä kevyttä ravia ympäri kenttää minne sattuu vaan touhussa on jotain järkeäkin. Vaadin Jokerilta että se kulkee oikein päin ja etenee jalasta. Keskityn nuoren hevosen ratsastuksessa enimmäkseen siihen että se liikkuu rungon läpi eteenpäin. Meidän kenttä on aika pieni joten Jokerin isoa laukkaa olisi helpompi työstää jossain isolla pellolla kun aidat eivät heti tule vastaan, pellolle suunnataan siis heti kun on kuivaa.



 Näin alkuun ratsastan vain 2-4 kertaa viikossa jotta jokerin lihakset eivät kehity liian nopeasti muuhun hevoseen verrattuna jolloin sillä voi tulla kaiken näköisiä kasvuhäiriöitä ja se saattaa kipeytyä aika vakavastikin. Yksi ratsastuskerta kestää max. 25- 30 minuuttia riippuen ihan miltä hevonen tuntuu. Nuorella hevosella ratsastessa täytyy todella tarkasti tunnustella miltä se tuntuu, nojaako se enemmän oikealle kuin yleensä? Onko se väsyneempi tai villimpi kuin yleensä? Kaikkeen täytyy tarkasti kiinnittää huomiota ja sen mukaan myös tehdä asioita. Jokeri oli tällä viikolla esimerkiksi aika väsyneen oloinen kolmantena peräkkäisenä ratsastuspäivänä jolloin päätin vain keventää hetken ja sitten lopettaa, ratsastus kesti suurinpiirtein 10 minuuttia. Nuoren kanssa pitää muistaa myös että ei tämä homma ole niin vakavaa vielä, enneminkin täytyy saada hyvä mieli hevoselle jotta se tykkää lähteä töihin.


Aina ei mene niinkuin strömsössä, silloin pitää vain itse pysyä rauhallisena.
Jokerin kanssa kaikki toiminta on erittäin helppoa ja se oppii uudet asiat nopeasti, jokeri on myös erittäin rohkea mikä on positiivinen asia. Selkään pääseminen ilman avustajaa oli aluksi haastavaa kun Jokeri halusi vain tunkea päätä mun syliin mutta karkkien ja muiden hämäyksien avulla olen saanut sen opetettua seisomaan nätisti paikallaan selkän noustessa.


Ratsastaessa aloitan yleensä vain kävelemällä ohjat tuntumalla ja ohjaan ruunaa liikkumaan oikein. Kevytravi sujuu ongelmitta ja Jokeri liikkuu hyvin omalla moottorilla, tasainen ohjastuntuma on kuitenkin vähän kateissa ja sitä treenataankin jatkuvasti. Laukassa homma toimii muuten ihan hyvin mutta ohjaus on paikoittain kateissa, väillä juostaan nurmikolla ja välillä kentällä, mutta eiköhän sekin ala toimimaan kun enemmän treenataan. Hyppyjäkin ollaan otettu, tosin pienille esteille (max. 80cm) ja todella säästeliäästi ollaan hypätty (max. 5-8 hyppyä/ ratsastuskerta). Pellollekin uskaltauduttiin ravailemaan ja sielläkin Jokeri käyttäytyi niin esimerkillisesti!


Jos teillä on jotain lisää kysymyksiä liittyen Jokeriin tai nuorien ratsutuksessa niin laittakaa kommentteihin, vastaan mihin pystyn! :-)


tiistai 25. elokuuta 2015

Viimeajan tapahtumia

Hei kaikille!

Viime postauksesta on vierähtänyt jo tovi ja vaikka kuinka olen yrittänyt kirjoittaa postausta teille, en ole sitä koskaan saanut julkaistua. Paljon on tapahtunut viime postauksen jälkeen. Nyt Lumilla vain maastoillaan kevyesti pari päivää koska se on rokotettu ja raspattu.


Salon kisojen jälkeen lähdettiin hankoon kahdeksi päiväksi kilpailemaan. Torstaina hyppäsin 100cm luokan josta sujuva& hyvä rata 0-0 tuloksella joka edellytti 8 sijaan. Perjantaina Lumi hyppäsi ensimmäisen 110cm luokan josta tuli perusradalla harmittava pudotus sarjan B- osalta. Rata oli kuitenkin sujuva ja olin ihan tyytyväinen rataan vaikka meillä oli Lumin kanssa vähän erimielisyyksiä radalla.




Hangon kisojen jälkeen treenattiin kotona aika paljon mutta kisoihin ei ehditty. Mä olin töissä kesällä varsinkin viikonloppuisin eikä mulla muutenkaan ole ollut hirveästi hinkua kisakentille kun meillä on kotonakin niin paljon ongelmia ratojen hyppäämisen suhteen.


Koulukisoihin uskaltauduttiin kuitenkin yksi viikonloppu he B:3 luokkaan josta pienten rikkeiden kanssa saatiin 61,8%. Lumi oli sitä mieltä että kun pilli on viheltänyt niin sitten  ruvetaan hyppäämään eikä silloin enää ravata! Käytiin myös Evitskogissa harjoituskisoissa hyppäämässä 110cm luokka ihan ok radalla josta kuitenkin taas yksi turha puomi. Hyppäsin myös Viiulla 80cm luokan 0vp tuloksella ja 1 sija!


Kotona olen ratsastanut myös Lumin lisäksi Rokkarilla ja Jokerilla. Rokkari on todella mukava suomenhevos- ruuna joka haluaa aina mielyttää ratsastajaansa. Sen kanssa työskenteleen pelkästään perusjuttujen parissa ainakin näin alkuun jotta löydetään hyvä yhteinen sävel ja voidaan sitten alkaa nostamaan tehtävien vaikeustasoa.



Jokeri on tehnyt taas ison harppauksen eteenpäin. Selkään pääsen itse jo kiipeämään ilman avustusta, Jokeri myös seisoo nätisti ja odottaa että asettelen jalustimet ja kiristän vyön. Ratsastettavuudeltaan se on todella herkkä, lähtee nätisti eteen pohkeesta ja tulee hyvin takaisin. Ohjauksen suhteen meillä on eniten ongelmia, ei olla oikein aina samaa mieltä suunnasta mutta eiköhän sekin rupea sujumaan kun treenataan vähän enemmän!  Pieniä esteitäkin ollaan ylitetty ravissa ja laukassa ja ne onkin Jokerin suosikkeja koska se oikein imee kohti estettä aina. Jokerikin rokotettiin juuri joten nyt sekin vain tarhailee pari päivää.


Kesäloma loppui nyt myös ja arki on alkanut. Koulu on lähtenyt mukavasti rullaamaan ja rutiinit ovat jo alkaneet asettumaan päähän. Kesä 2015 oli säiden puolesta surkea! Töissä pääsin ratsastamaan paljon hevosia mikä oli todella hauskaa ja sainkin hyviä "ahaa"- fiiliksiä erilaisilla hevosilla. Kuitenkin ehdin tekemään kaikkea kivaa esim. köydä AC/DC- konsertissa, weekend- festivaaleilla ja tutustuin kesän aikana aivan mielettömän ihaniin ihmisiin joiden kanssa tuli koettua kaikkea ikimuistoista.



sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Salo Riders Trophy 2015

Näin oli ja meni vajaan 3 kuukauden tauon jälkeen ensimmäiset kisat. Fiilis kisojen jälkeen oli mahtava, olin niin onnellinen! 3 kuukauden ajan verta, hikeä ja kyyneleitä on vuodatettu ja vihdoin se kaikki palkittiin, ehkä kaikki kuitenkin kääntyy parhain päin ja päästään tavoittelemaan tämän kauden tavoitteita. Ei kuitenkaan saa nuolaista ennen kuin tipahtaa, nämä olivat vain yhdet kisat.


Viimeviikon Perjataina ajoimme siis Saloon hyppäämään karsinta luokan 100cm korkeudella sunnuntain 105cm finaaliin. Lumi oli yhtä "cool" kisapaikalla kuin aina, satuloidessa se oli vähän hermostunut mutta muuten kaikki oli niin helppoa sen kanssa. Verryttelyyn varasin reilusti aikaa jotta Lumi ehtisi rauhassa kävellä ja katsella ympärilleen. Verkassa hypättiin pari hyppyä ja tsekattiin että heppa toimii ja ei muuta kuin radalle! Perusrata sujui ilman sen suurempia virheitä, Lumi oli aika "pitkä ja löysä" jonka seurauksena oli vaikea nähdä askelia esteille mutta sekin parantui radan edetessä. Uusinnassa päätin ratsastaa aikaa koska Lumi tuntui siltä että se on valmis siihen ja niin se olikin. Nopealla 0-0 tuloksella sijoituimme 6 sijalle ja karsittiin samalla sunnuntain finaaliin!


Sunnuntaina verkkasin samalla tapaa kuin perjantaina mutta keskityin entitä enemmän että Lumi on nopea mun avuille ja pysyy pohkeen edessä. Sain verkassa ihan super hyviä hyppyjä ja lähdin radalle hyvillä mielin. Luokassa arvosteluna oli AM5 eli perusradan puhtaasti suorittaneet pääsevät hyppäämään korotettuun uusintaan. Menimme todella siistin perusradan, ainoastaan 3 viimeistä hyppyä menivät huonosti kun yritin saada Lumia hyppäämään askeleen liian aikaisin mutta se pelasti ja päästiin 0- tuloksella maaliin!



Pitkään ei jouduttu odottamaan uusintaa, esteet eivät paljoa nousseet ja pääsin niin nopeasti radalle että en ehtinyt asiaa edes miettimään. 3 ensimmäistä estettä menivät todella hyvin, sitten tultiin kaarteeseen ja näin jo askeleen seuraavalle esteelle mutta Lumi jäi kaarteeseen vain pomppimaan, hypättiin melkein paikoiltaan yli esteestä jonka seurauksen yläpuomit alas. Rytmi tietenkin meni ja Lumi pääsi pitkäksi joten viimeinen pysty tuli myös alas. Harmitti, ärsytti ja raivostutti niin paljon, selvä ratsastusvirhe, mun olisi vain pitänyt ratsastaa se kaarre eikä istua kyydissä toivoen parasta... Mutta joku tokaisi mun äidille hänen harmitellessa radanreunalla mun mokaamista että "se ei pelaa joka pelkää" ja niinhän se on. Jos haluaa voittaa pitää ottaa riskejä, joskus ne kannattavat joskus eivät. Jotkut asiat pitävät vain oppia kantapään kautta ja niin opinkin Lumi ei ole vielä valmis tiukkoihin kaarteisiin. Olin kuitenkin kaiken kaikkiaan erittäin tyytyväinen Lumiin, sen upea hyppy on takaisin. Varsinkin Sunnuntain radalla tuli niin hienoja hyppyjä että olin ihan hämilläni! Lumi on tämän kisatauon aikana muuttunut, se on kuin uudelleen syntynyt, hyvässä kunnossa ja terve, se hyppää mielellään koska siihen ei enää satu!


Hangon kisatkin ovat takanapäin, siitä lisää seuraavassa postauksessa! Jos haluatte seurata "behind the scenes"- tavalla meidän menoja niin multa löytyy edelleen instagram tili idajaponit nimellä mihin päivittelen lähes päivittäin kuvia ja videoita!

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Vanhoja kuvia ja kisa suunnitelmia

Jotta tämänkin blogin lukijat saisivat jotain luettavaa niin ajattelin tulla kertomaan vähän kuulumisia ja postailla vanhoja kuvia! Hauskinta tämän postauksen kirjoittamisessa on se että saan pitkästä aikaa kertoa myös tulevista kilpailu suunnitelmista. Lumi on mennyt koko viimeviikon paremmin kuin koskaan olen tehnyt paljon kavaletti ja puomi harjoituksia. Tiistaina ratsastaessani naapuritallin kentällä Lumi tuntui niin jännittyneeltä ja hitaalta enkä saanut sitä mitenkään toimimaan. Mia sattui kävelemään kentän ohitse ja kysyikin multa onko mulla kiire johonkin kun laukkasin tukka putkella "täysiä" ympäri kenttää. Mia jäi hetkeksi auttamaan mua Lumin kanssa ja vau, Lumi alkoi ravaamaan normaalissa tahdissa ja rentoutuikin! Mun ei pitänyt tehdä muuta kuin hiljentää puolet vauhdista pois ja säilyttää aktiivisuus takajaloissa, Lumin ravi loksahti kohdalleen ja sain tosi kivoja pätkiä hyvää rauhallista ravia. Samaan olen pyrkinyt kotona treenatessani yksin ja Lumi onkin selvästi liikkunut tyytyväisemmin.


 
 
Viikonlopun vietin lähinnä Hyvinkäällä Mian kisahoitajana ja Lumin kanssa treenaten. Tiistaina mulla on estevalmennus pitkästä aikaa, toivotaan että hypyt sujuvat yhtä hyvin kuin sileän treeni menneellä viikolla. Perjantaina mulla on ensimmäiset kilpailut yli 3 kuukauteen, ette voi edes ymmärtää millä innolla niitä odotan. Perjantaina suunnataan siis Saloon hyppäämään 100cm luokka josta tavoitteena saada kvaali Sunnuntain 105cm luokkaan. Seuraavalla viikolla on kesän odotetuin kilpailu nimittäin Hanko Sea Horse Week! Hyppään Torstaina sekä Perjantaina, luokkina 100cm ja 110cm. Näin pitkän on- off kauden jälkeen tuntuu ihan mahtavalta päästä kisoihin ja näyttämään mitä ollaan näiden kolmen kuukauden aikana harjoiteltu.

Napsu 2011
 
Milli 2012

 
Lelle 2010

Napsu 2012

Napsu koulu aluemestaruuksissa 2011

Ramses 2012

 
Lelle 2009

Ramses XII 2012