torstai 23. huhtikuuta 2015

Kouluvalmennus Annilla

Viime Sunnuntaina mulla oli kouluvalmennus Annilla, niin kenellä?? Anni on äitini todella hieno mutta haastava kouluhevonen joka on kilpailut Intermedier I- tasolla. Aina silloin tällöin saan sillä ratsastaa jos äiti on matkalla t.mv. En ole koskaan Annin ratsastamisesta oikein pitänyt sen kummallisuuden vuoksi, se on erittäin hyvin koulutettu mutta se on niin outo että sitä tunnetta ei voi selittää, se pitää itse kokea ymmärtääkseen sen kummallisuuden. Suostuin kuitenkin Annilla menemään kun äiti lupasi pitää mulle tunnin. Laitoin Annille kanget päähän koska täytyy mun joskus oppia niilläkin ratsastamaan ja äidin vahtivan silmän alla on paras harjoitella.


 
 
Aloitimme ihan vain käynnissä, Anni "ui" etujalkojensa kanssa joten ne pitää aina saada kuriin jotta sen saa kunnolla pohkeiden väliin. Ravissa piti mennä ihan todella hitaasti ja taas olla tarkkana että Anni pysyy jalkojen välissä eikä uiskentele eteenpäin. Tehtiin avoja ja sulkuja jotka menivät oikein hyvin, avoissa Anni pääsi välillä vähän avuilta pois mutta sain sen nopeasti takaisin avuille. Laukka tuotti eniten ongelmia koska Anni on niin herkkä että jos vedän toisesta ohjasta liikaa tai heilun epämääräisesti satulassa se ei ymmärrä mitä pyydän vaan vaihtaa laukan tai vain pysähtyy. Aika monta kertaa sain sen pysähtymään kun harjoittelimme vaihtoja koska retkahdin aina johonkin suuntaan enkä pysynyt hevosen mukana. Lopuksi löydin vähän nappuloita laukastakin ja sain muutaman oikein näyttävän vaihdon aikaiseksi. Harjoiteltiin myös piruetti laukkaan kokoamista ja sain jopa kääntää muutaman piruettiaskeleen! Lopuksi työstimme vähän piaffia äidin auttaessa maasta käsin ja Anni ymmärsi niin hienosti mitä piti tehdä!


 
 
 
Vaikka Annista en pidä ja aina äidille vannon etten koskaan enää sillä ratsasta niin täytyy sanoa että voisin kyllä alkaa useamminkin sillä menemään sillä huomasin taas tosi paljon virheitä omassa ratsastuksessani ratsastaessani noin osaavalla hevosella. Hävettä ihan myöntää että olen näin kauan antanut ihan mahtavan mahdollisuuden mun kehittymiselle vain seistä tarhassa enkä ole edes tahtonut istua sen selkään! Så mamma om du läser så rider jag Anni gärna alltid när du inte hinner! ;-)





Mitäköhän mun kädet taas tekee??





Piruetti laukkaa!



Yhtä hymyä sain kyllä olla ratsastuksen jälkeen!





"No hour of life is wasted that is spent in the saddle"
Laittakaa ihmeessä kommenteja miltä meno näyttää kuvissa? Oliko kuvia liikaa? :-D

8 kommenttia:

  1. Waude upee hevonen ja meno näyttää hyvältä ! :)

    VastaaPoista
  2. Tosi kiva postaus ja hienosti meette!

    VastaaPoista
  3. Wau!! Oli ihana katsoa kuvia vähän normaalia enemmän:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, Tonja ottaa niin hienoja kuvia aina!

      Poista
  4. Onko äitisi nina dunder vai kuka?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole Nina, en äitini nimeä täällä mainitse ihan yksityisyyden vuoksi :-)

      Poista

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.