sunnuntai 6. lokakuuta 2013

"Lahjattomat harjoittelee"

Niinhän se sanonta meneekin ;-) Eilen suuntasimme aamulla auton nokan Brobyyseen missä oli koulukisat. Kisasin Ulpukalla ja Daisyllä He B:3 luokassa. Daisyllä olen ratsastanut kokonaiset 2kertaa tällä viikollaja muuten olen istunut vain kerran aikaisemmin kyseisen hevosen selässä ja nyt sitten lähdettiinkin kisoihin! Daisy käyttäytyi 6vuotiaaksi erittäin hyvin ja oli todella rauhallinen. Ulpukkalla sen sijaan oli syksyä-rinnassa...





Ensin oli vuorossa oli Daisy. Aloitin kävelemällä pitkät alku käynnit joiden jälkeen löntystin pitkin ohjin kevyessä ravissa kenttää ympäri. Laukassa pyysin sitä jo jonkin verran oikein päin ja annoin sen vertyä rauhassa. Kun se alkoi olla hyvin verrytelty aloin tekemään ravi-käynti siirtymisiä sen kanssa. Daisy oli todella hyvän tuntuinen ja ennen radalle menoa otin vain vähän laukkaa. Daisy oli kovin järkyttynyt tuomaripäädystä missä oli iso tukki mutta kun pariin otteeseen siitäkin oltiin menty ohi niin sekään ei ollut enään niin jännittävä. Rata oli tasainen ja varma eikä ollut mitään suurempia rikkeitä. Siihen nähden miten paljon olin harjoitellut niin saatiin hyvät prosentit. Meillä oli kaikkia numeroita 5,5 ja 7,7 väliltä. Lopputulos oli parempi kuin mitä olin odottanut; 66,136% ja 145,5 pistettä ja niillä pisteillä räpsähti 3sija!











Heti Daisyn suorituksen jälkeen nopeasti Ulpukka kuntoon ja verryttelemään. Aloitin käynnissä vain taivuttelemalla ja ratsastamalla ponia pohkeesta eteen. Ulpukka oli todella jännitynyt ja se ei ollut todellakaan parhaimmillaan. Kun aloin keventämään niin poni säikkyi jatkuvasti kaikkea turhaa, sisältäen aika kevyen takapään. Kun oli tarkoitus alkaa laukkaamaan niin Ulpukka tarjosi vain isoja pukkeja. Päätin jättää laukkaamiset laukkaamatta muiden turvallisuuden vuoksi ja vasta radalla laukata. Rata alkoi todella hyvin! Ulpukka oli koko raviohjelman läpi todella hieno ja saimmekin tasaiseti 6,5-7pistettä. Laukka ohjelma sen sijaan oli aika mielenkiintoinen. Onneksi Ulpukka alkoi pukittelemaan kohdassa mitä ei arvosteltu joten ei niin paljoa mennyt pisteet alas. Kuitenkin seuraavalla lävistäjällä tuli pari vaihtoa joten siitä menetimme muutaman pisteen. Sen jälkeen rata sujui taas todella hyvin. Lopputulos oli; 65,227% ja 143,5pistettä ja olimme ensimmäinen ei-sijoittunut.


Onpas tuima ilme... :D

"En varmana laukkaa, tää on ihan tylsää"


 
Karvapallo<3

Kivat törrösykeröt tein Ulpukalle...:D

Hyvä Daisy! 66,136%

2 kommenttia:

  1. On hienoa että ratsastat myös kouluratsastusta. Kyllä hyvin ratsastetulla estehevosellakin voi pärjätä koulukilpailuissa ja se lisää niiden kuuliaisuutta huomattavasti. Huomaa että olet kouluratsastajan tytär ;-)

    Kiva blogi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äiti mulle tossa tokaisikin että "lopeta esteratsastus, olet paljon parempi kouluratsastaja..." ;-)

      Poista

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.