tiistai 20. elokuuta 2013

3 hevosta yhdella iskulla

Moi, "pitkästä" aikaa taas, en aijo pahoitella vaikka postausten laatu ja postaus-tahti on huonontunut koska tämähän on minun blogini ja tämä on vain harrastus joten en tahdo stressailla blogin takia ollenkaan. Olipas hassu tuo otsikko... Mutta siis ratsastin eilen heti koulujälkeen Ulpukan sitten Millin ja viimeisenä Ticon.

Aloitin Ulpukan kanssa taivuttamalla hyvin sisälle ja ulospäin jotta se antaisi periksi eikä painaisi sisäkädelle niin paljoa. Ensin se vähän yritti vastustella mutta aika nopeasti sain se avuille. Tein sitten samaa kevyessäravissa ja laukassa. Laukka on meidän heikoin askellaji ja sitä treenataankin paljon. Annoin sen kävellä välissä hetken mutta säilytin kuitenkin ohjastuntumana jonka jälkeen aloin työskentelemään harjoitusravissa. Tein paljon temponvaihteluita tavallisesta ravista- pidempään raviin. Useaan otteeseen kun Ulpukan piti lisätä ravia se helposti rikkoi laukalle koska sehän oli helpompaa kuin alkaa työntämään enemmän takaata-eteen. Lopuksi tein vastalaukkoja ja kokeilin sarja-vaihtoja jotka itseasiassa onnistuuivat! 2 puhdasta vaihtoa pitkällä sivulla saatiin tehtyä, en millään lailla laskenut montako askelta väliin tuli mutta se tulee sitten kun nuo sujuvat paremmin. Menin lopuksi vielä pellolle kävelemään loppukäynnit.

Niin mitä tässä tapahtuu? :D


Vastalaukkaa




                      

Sitten oli Millin vuoro. Tonja oli sen jo lähtenyt satuloimaan minulle joten oli vain hypättä suoraan selkään-. Kävin kävelemässä abou 15min alku-käynnit maastossa jonka jälken tulin kentälle ja aloin taivuttelemaan. Milli oli aika kauhea (yllätys, yllätys) mutta kyllä se siitä koko ajan tuli paremmaksi ja paremmaksi! Varsinkin sen jälkeen kun olin taivutellut sitä laukassa niin se yhtä äkkiä antoi vain periksi ja oli super hyvä! Lopetin siihen sitten heti loppu ravien jälkeen jotta hyvä fiilis säilyisi. Menin Millinkin kanssa kävelemään loppu-käynnit pellolle.

Peltoilemassa<3
Tico oli myöskin valmiiksi satuloituna ja Tonja hoiti Millin pois. Kello oli kuitenkin jo 20:45 kun pääsin Ticon selkään. Ratsastin todella nopeasi katsoin vain että se läpi molempiin suuntiin ja pehemä kädelle ja nostaa laukat ja säilyttää hyvän muodon läpi siirtymisten. Ratsastin about 25min jonka jälkeen loppu-käynnit ja poni talliin.

Hieno poni!
Kaikki hevoset menivät erittäin hyvin eilen ja tänään myös läpi-ratsastan kaikki kunnolla, varsinkin Millin. Millin kanssa minulla on Hauken valmennus Keskiviikkona& Torstaina. Lauantaina on kisat minne Ulpukkakin pääsee!

3 kommenttia:

  1. hei iiiiduska eks ne salon kisat oo lauantaina :D? mut kiva postaus,hienot ! <3

    VastaaPoista

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.