maanantai 22. heinäkuuta 2013

Hyppy-päivä

Otsikosta voittekin arvella mitä tänään oli tiedossa: ESTEITÄ! Tänään oli "kevyempi-päivä" minulle menin vain 2 hevosta ja sainkin tehdä niillä lempipuuhaani eli hyppäämistä. Huomenna yksi bloggaaja on tulossa meille ja jääkin sitten yöksi ja lähtee kotiin keskiviikkona. Ratsastellaan varmaan kaikkia hevosia joten saatte varmaan "ison" postauksen kera kuvien ja videoiden torstaina tai perjantaina.

Arvaako kukaan kuka bloggaaja on tulossa?
 
Pusut kaikille 167 ihanalle lukijalle!<3 :*
 
Tänään oli siis hyppy-päivä ja ensimmäisenä vurossa Ulpukka. Olin rakentanut kentälle pienen ristikon mutta käytin kunnon este-tolppia kavalettien sijaan jotta pääsisin korottamaan estettä kunnolla eikä tarvitsisi hypellä pientä kavalettiä. Aloitin käynnissä työstämällä ponin nopeaksi ja ratsastamalla sen rennosti eteen-alas. Kun käynti tuntui yvälle otin kevyttä ravia. Nostin muotoa hieman jotta poni ei juoksisi niin paljoa lapojen varassa mikä helposti tapahtuu kun en ratsasta tarpeeksi jalalla vaan jään kädellä ratsastamaan taaksepäin. Otin laukkaa molempiin suuntiin ja varsinkin laukan-nostoissa keskityin jälleen pyöreään muotoon noston läpi. Ulpukka oli aika hyvän tuntuinen ja olisinkin vointu lopettaa siihen paikkaan mutta olin ratsastanut vasta 15minuuttia kunnolla joten jatkoin sitten hyppäämisellä. Aloitin pienellä ristikolla molemmista suunnista. Tavoitteena oli reipas ja tasainen laukka joka säilyy kaarteessa, ennen estettä ja esteen jälkeen. Kun ristikko oli pieni se toimi todella hyvin. Kävin nostamassa esteen 50cm pystyksi ja sekin sujui hyvin sitten nostin puomia hiljattain 95cm korkeuteen missä alkoi itse ongelmat. Ulpukkahan on vino vasemmalle minun oman vinouden takia. Kun esteitä aletaan nostamaan niin Ulpukka alkaa heittämään etuosaa vasemmalle hypyssä ja sen takia laskeudumme aina ihan vasempaan reunaan. Asia ei ole vakava mutta haluan saada sen korjattua ennen kuin siitä valmentajanikin alkaa huomauttelemaan. Laitoin sitten "tuki-puomin" vai miksi sitä kutsutaan makaamaan esteen päälle vinosti jotta Ulpukka joutuisi hyppäämään enemmän oikealle ja puomi vähän helpottaisi minun työtäni kun en saa vasenta-pohjetta kunnolla läpi niin nyt ei tavallaan haitannut koska puomi ohjasi Ulpukkaa hyppäämään oikealle ja samoin minun jalkani. Ensin Ulpukka kyttäsi "tuki-puomia" ja kielsi, ei niin että se oli taas "bitch-asenteella" liikenteessä vaan se ei vain ollut vielä ehtinyt näkemään puomia kunnolla ja lähtikin ohittamaan estettä ja 10m ennen estettä. Ravasin vain esteelle ja näytin sen ja sitten Ulpukka hyppäsikin epäröimättä. Pari pudotusta tuli kun tuli aavistuksen liian lähelle kun Ulpukka alkoi imemään esteelle todella paljon eikä kuunnellut jarruja (tämä siis kuitenkin positiivinen asia!). Lopuksi pienensin esteen 70cm korkuiseksi ja tulin sitä vielä saadakseni hyvän fiiliksen takaisin. Tein vielä vähän ravissa töitä että Ulpukka olisi kunnolla yli selän ja liikkuisi hyvin pohkeesta eteen. Kun tein loppuraneja huomasin että olin saanut vasemman pohkeen ratsastettua läpi ja Ulpukka asettui rehellisesti vasemmalle (välillä se vain kaataa korvan sisälle päin eikä asetu rehellisesti). Olin erittäin tyytyväinen päivän suoritukseen ja oli ihana hypätä vaikka menimmekin ihan pieniä.
 
Pari viikkoa taaksepäin.
 
Yksi mun suosikki kuvista!
 
 
Millin kanssa ei mennytkään ihan putkeen hyppääminen. Lähdin Talli Wistille hyppäämään. Äiti piti tuntia maneesissa ja sain hypätä kentällä sillä välin itsekseni kun Johku on ypäjällä valmentamassa ja minun piti hypätä ennen SHW:tä. Asettelin esteitä sopiville korkeusille (100-110cm) ja pari verryttely estettä (80-90cm). Mittasin sarja-välin (1askel) ja yhden linjan (4askelta). Aloitin ravaamalla piktin ohjin ja annoin Millin tavallaan "juosta" vain itsekseen enkä jaksanut puuttua sen muotoon. Ennen kuin otin laukkaa lyhensin normaalisti ohjia ja Milli vain yhtä äkkiä oli peräänannossa (!!!!), siis mitä, Milli, ilman että edes sitä enempää pyysin. Se oli ihan hyvä laukassa joten aloitin hyppäämisen pienen pystyn ylitse. Hyppäsin pystyä pari kertaa ja siirryin yhdelle oxerille jonka jälkeen hyppäsin pieniä radanpätkiä. Ensin kun tulin sarjalle tulin vähän lähelle A-osalle joten ratsastin eteen ja Milli otti 2askelta sarja väliin ja kielsi, selvä huono paikka ei muutakuin uudestaan. Taas tuli kielto! Nyt ei ollut oikeastaan muuta aihetta kuin että jäimme ehkä 10cm liian kauas... Eli Milli olisi voinut hypätä! Tulin uudestaan päättäväisempänä ja patistin Millin yli. Sen jälkeen tulin 4-askeleen joka sujui ongelmitta. Seuraava ongelma tuli mustalle varmaan isoimmalle (115cm) esteelle mitä hyppäsimme niin kielto. Tulin uudestaan ja en nähnyt paikkaa joten Milli kielsi taas ja siinä sitten vähän ninkuin samalla tipahdin jaloilleni maahan. Nousin selkään ja hyppäsin uudestaan esteen. Annoin Millin kävellä ja mietin miksi ei mikään suju, en oiekastaan löytänyt muuta vikaa kuin että en ratsasta tarpeeksi päättäväisesti ja että en näe paikkoja. Tulin veilä yhden pinen radan joka meni aika hyvin mielestäni vähän tuli lähestymisvirheitä mutta ei sen pahempaa. Lopetin sitten hyppäämisen kun vielä sujui jotenkuten hyvin ja aloin työstämään Milliä sileällä. Ratsastin paljon jalalla ja yritin pitää todella tasaisen käden ja saada Millin muotoa niin pyöreäksi kuin mahdollista. Sain aina välillä parin askeleen ajaksi Millin yli-selän ja aika kivan tuntuiseksi. Ratsastin huvikseni Helppo B:3 radan läpi kaikkien esteiden keskellä. Kaikki sujui muuten hyvin mutta kaarteissa minulla itselläni tasapaino ei ole niin hyvä joten tartun tietämättä Milliä liikaa kädellä suusta joten niska jännittyy ja nousee vähän huomasin sen kun aloin miettimään enemmän miksi kaarteet ovat niin vaikeita ratsastaa. Lopuksi vielä vähän laukkaa ja sitten Jennan, Sandran ja Amandan kanssa kävelemään loppukäyntejä maastoon. Juoruiltiin ja parannettiin maailmaa vaikka ilma olikin aika kauhea kun tuuli ja tihkutti vettä kokoajan. Hoidin Millin ja laitoin traikkuun menin sit veil chillailee tallille tyttöjen kaa ja täytyy sanoo että mulla on ihan maailman parhaita ystäviä oikeasti!


Hyppelyistä ei ole kuvia joten toivottavasti vanhat kuvat kelpaavat.

Viime kesän hyppelyitä pikku mussukalla<3
 

5 kommenttia:

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.