tiistai 28. toukokuuta 2013

Millin ratsastus

Tänään olin siis kotona koulusta koska mun piti jäädä hoitamaan hevosia kun molemmat vanhempani olivat poissa. Se oli koulullekkin ihan ok, etten tullut, viimeiset päivät ovat nimittäin aika kevyitä. Hauke tulee siis huomenna keskiviikkona suomeen ja minun tuntini taisi olla klo 16:15 joten lähden koulusta vähän aikaisemmin ehtiäkseni valmennukseen. Torstaina olen taas koko päivän kotona koska valmennus on aamupäivästä.

Tänään ratsastin Millin joka oli alkuun aika hirveä ja lopuksi ihan tosi hyvä! Aloitin perus pitkin ohjin kävelyllä jonka jälkeen taivuttelin molempiin suuntiin puolpitkillä ohjilla. Milli oli normaalia enemmän vasemmalle kiinni ja sain ratsastaa aika kauan käyntiä ennen kuin siirryin laukkaan. Laukassa jatkoin taivuttelua ja Milli ei millään tahtonut pehmetä suusta. Se oli todella vahva jostain syystä (normaalia paljon vahvempi) ja ei vain antanut periksi. Terhi oli kentällä myös Ramseksen kanssa, koska hän liikutti sen tänään kun äitillä ei ollut mahdollisuutta siihen. Terhi neuvoi vähän minua ja loppua kohden Milli alkoi vähitellen pehmetä sinne vasemmallekkin ja meni todella pyöreänä ja rentona. Tein lopuksi vielä laukassa puomi 20cm pysty puomi harjoitusta missä pyrin pitämään hyvän rytmin ja Millin pyöreänä ja oikeassa laukassa. Lopuksi pitkät loppukäynnit ja hoidin sen pois.

Olemme nyt suunnitelleet lähiajoille vähän kisoja koska nyt on ollut taukoa aika paljon. Seuraavaksi suuntaan Ulpun kanssa ypäjälle kisaviikolle hyppäämään 80&90cm ja Millillä hyppään sielä ensimmäisenä päivänä 100cm ja sitten Mini-Derbyn joka on 110cm toisena päivänä (jos pääsemme) hyppään Mini-Derbyn finaalissa. Sen jälkeen ollaan katsottu vähän alue/kansallisia minne saisimme molemmat hevoset mukaan. Ulpulla tulen hyppäämään koko ajan vain 80&90cm jotta saadaan sille hyviä ratoja ja luottamusta. Millillä tulen hyppäämään vähän sen mukaan miten sujuu niin 100-120cm esteitä.

Tuossa alla synttäri lahjat. Pikeurin yli supermega ihanat pinkit ratsastushousut missä ihanat bling yksityiskohdat. Sitte KL tummansinen fleece missä pinkkejä yksityiskohtia. Sitten vaaleanpunainen burberry käsilaukku ja lompakko ja kaikkia kauneustuotteita vielä lisäksi. Kollaasissa hehkeä kuva minusta ennen ratsastusta ja Millistä pellolla kävelemässä alkukäyntejä.





2 kommenttia:

  1. Vähä kivat noi lahjat!:) onksul parempaa kuva nois housuista? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo munkin mielestä oli ihan tosi ihanat! ei oo vielä, voin yrittää ottaa! :)

      Poista

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.