torstai 30. toukokuuta 2013

Hauken valmennus

Eilen ja tänään oli piiitkästä aikaa taas Hauken valmennus. Molempina päivinä meni todella hyvin ja Hauke vaikutti tyytyväiseltä. Olisin lähtenyt sekä Millillä että Ulpukalla mutta koska Ulpulla on ollut lomaa viimeviikko niin en halunnut mennä valmennukseen joten menin vain Millillä.
UllaPulla
 
Tico, Lady ja Ulpukka






Ensimmäisenä päivänä teimme aluksi vähän kavaletteja mihin piti saada erimääriä askeleita väliin. Milli toimi niillä tosi kivasti aj aloimme melkein heti hyppäämään koska kavaletit sujui niin hyvin. En oikein tarkasti muista mitä kaikkea teimme mutta hyppäsimme melkein koko ajan 3-8 esteen ratoja ja ei hirveän monta toistoa tarvinnut tehdä koska Hauke oli kokoajan todella tyytyväisen oloinen ja kun teimme oikein kaikki oli hyvin. Keskityimme pelkästään yksityiskohtiin enään koska Hauken mielestä kaikki muu oli kunnossa. Treenasimme paljon jyrkkiä käännöksiä ja Milli kääntyi todella hyvin! En oikeastaan saanut mitään ohjeita seuraavalle päivälle, eniten vain kehuja.
Hieno Milli! <3


Varpaat suoraan niin on hyvä!
Toisena päivänä vuorossa oli enemmän rataa ja erikoisesteitä. Edellisenä päivänä menin kertomaan Haukelle että minua jännittää sarjat aina ja niistä usein pudotuksia. No mitäs sitten kun saavimme tänään paikalle kentällä oli kolmoissarja, pitkävesi ja vaikeita linjoja. Olin ihan että voiei, en mä tollasta osaa, pitkä vesi ja kaikki, tänään päästään uimaan! Huono ajattelu tapa, tiedän. Verryttelin aluksi itsenäisesti vähän taivuttelemalla ja käyden kaikki askellajit läpi. Milli oli hyvin kuulolla ja aloitimme taas samoilla kavaleteilla joita en kovinkaan montaa kertaa ylittänyt ennen kuin aloimme hyppäämään. Esteet olivat aika matalia molempina päivinä joka minusta oli hyvä, pystyin keskittymään enemmän tekniikkaan kuin siihen että esteet ovat isoja. Kentällä oli aika paljon tiukoja kaarteita joista selvisimme yllättävän hyvin. Tänään Milli kielsi aika paljon koska oli varmaan vähän väsynyt edellisestä päivästä joten jos toin huonoon paikkaan se käski minun hypätä itse. Eli kun hyppäsimme linjaa missä oli oxeri- reippaasti eteen 5/reilusti takaisin 6- oxeri niin ensimmäisellä kerralla yritin 5 ja tulimme liian kauas (Milli olisi voinut hypätä) joten se pysähtyi siihen ja koska olin vähän liikaa kaulalla niin tipahdin sitten jaloilteen (KAKKUA!!). Nousin selkään ja tulin uudestaan. Nyt tulin odottavat 6 ja pääsimme yli. Omasta mielestä tuollainen väli on todella vaikea koska Millillä on isolaukka mutta ei riittävän iso vain jotain siinä välissä. Eli jos otan takaisin se pitää OIKEASTI ottaa takaisin ja jos ratsastan eteen pitää OIKEASTI ratsastaa eteen. Kolmoissarja sujui lähes ongelmitta kerran tuli stoppi keskimäiselle esteelle kun jäin pitämään liikaa ja kun huomasin että nyt loppu vauhti heitin ohjat kaulalle ja tavallaan käskin Millin pysähtyä. Pitkä vesi sujui super hyvin, eikä se tuntunut vaikealta ollenkaan! Hauke oli taas todella tyytyväinen ja en omasta mielestäni saanut muuta parannettavaa seuraavalle kerralle kuin se että ääniavut pitää lopettaa kokonaan ja pitää rennompi käsi. Ja sitten tietenkin edelleen ne kantapäät ;)

Juurikin näin!

2 kommenttia:

  1. Ida!! rakastan lukee näit sun postauksia :) en tiiä mitä erikoista niissä on mut ne vaa on jotenki nii ihanii <3

    VastaaPoista

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.