lauantai 15. marraskuuta 2014

Karvallisten& karvattomien treenejä

Keskiviikkona mulla oli tavalliseen tapaan Papun kanssa estevalmennus Laakspohjassa. Normaalisti poikkeavaa oli kuitenkin että Petra ei pitänyt tuntia vaan mun äiti. Teemana oli kontrolli volttien avulla. Aloitettiin tunti tekemällä käynnissä ja ravissa voltteja jotta saataisiin sisäpohje läpi ja tuntuma ulkoohjaan. Kun hevoset alkoivat olla jotenkuten kuulolla niin aloitettiin hyppääminen. Ennen jokaista hyppyä piti tehdä voltti ja hypyn jälkeen myös voltti, tämä oli hyvä harjoitus Papulle joka yleensä vain vyöryy esteelle ja esteen jälkeen. Volttien avulla se joutui itse kantamaan itsensä eikä tullut mitään vyörymistä. Lopussa hyppäsimme kaksi rataa, sai itse päättää koska teki voltin mutta hevosen piti olla jatkuvasti kontrollissa ja avuilla. Papu meni todella hyvin ja pysyi hyvin avuilla koko tunnin ajan.
 


Kotona olen tehnyt Lumin kanssa samaa, aina kun se rupeaa juoksemaan ja painamaan kädelle käännän voltille ja työnnän sisäpohkeen läpi. Lumi on ollut päivä päivältä parempi ja parempi, olen työstänyt sitä kavaleteilla ja volteilla saadakseni sen jalkojen väliin ja kantamaan itsensä. Tänään (lauantaina) mulla on Johkun estekurssi Laakspohjassa joten pääsen myös kokeilemaan uutta kuolainta hypätessä ensimmäistä kertaa! Klippasin Lumin valmennusta varten Torstaina ja se sujui jo paremmin kuin ensimmäisellä kerralla, jaloista ei tullut kovin siistejä mutta mitäs pienistä ;-)
 

4 kommenttia:

  1. Miksi ratsastat kädet reisillä?

    VastaaPoista
  2. Voisitko tehdä jonkun selventävän esittelypostauksen kaikista hepoista mitä ratsastat nyt? Olis tosi kiva :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ainiin, tää unohtuu aina mutta koitan saada tehtyä pikimmiten! :-)

      Poista

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.