tiistai 7. lokakuuta 2014

Valmennus maneesissa

Siis hyi, tää vuodenaika on lämpötilaltaan mun inhokki, ei tiedä onko lämmin vai kylmä. Aamulla noustessa voi olla pakkasta mutta päivällä + 10 astetta. Hevosten loimittaminen on pakollista ellei halua karvaturri- pallero ponilla treenata, jotkut hevoset kuitenkin kasvattavat kamalan talvikarvan aikaisin jolloin klippaaminen on välttämätöntä. Ja ehdottomasti tylsin asia on se että valmennukset siirtyvät maneesiin. Onhan siinä tietenkin etuja koska eihän se niin kiva ulkona ole treenata pakkasessa tai lumihangessa joten lämmitettymaneesi on luksusta! Noniin mutta siirrytään tästä negatiivisesta aloituksesta positiivisiin asioihin; viimeviikon valmennukseen.



Lähdettiin Keskiviikkona (1.10) Johkun valmennukseen Wisteille. Lähdöstä myöhästyttiin vajaa 30minuuttia kun Lumi päättti heittäytyä aivan mahdottomaksi ja karkasi minulta 4 kertaa (oli kuolaimet& liina!!!) ja äitiltä kahteen otteeseen. Iskän avulla saatiin tuo villihevonen lopulta traileriin ja ehdittiin valmennukseenkin melkein ajoissa. En tiedä mikä Lumiin iski, normaalisti se kävelee ihan tosi nätisti traileriin mukisematta. Valmennus kuitenkin meni ihan hyvin, Lumi oli aavistuksen verran väsynyt kun oli kotona jo tehnyt omatoimisen verryttelyn... Aloitettiin ravaamalla puomien ylitse jotka olivat sijoitettu ympäri maneesia, sama juttu myös laukassa.  Sen jälkeen hypättiin pieniä radanpätkiä, tultiin ravissa sarjat& linjat jotta välit eivät olisi niin ahtaita. Lumi oli lopuksi tosi kiva ja saatiin ihan hyviä hyppyjä ja ratoja ratsastettua.

Ratsastuskuvat ovat kesältä jostain valmennuksesta.



6 kommenttia:

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.