sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Koulu& estevalmennus

Lauantaina mulla oli Hauken valmennus pitkästä aikaa. Mun tunti oli 20 minuuttia myöhässä joten ehdin hyvin verryttelemään ulkona ennen kuin pääsin maneesiin sisään. Maneesiin päästessäni aloitin ravaamalla ympäri maneesia, Hauke kutsui mut aika nopeasti luokseen jotta voisin kertoa miten on mennyt ja mitä ollaan tehty.

Lumi on niin taitava että pystyy hyppäämään silmät kiinni ;-)
Hui mikä kamala este :o

Aloitettiin valmennus ravaamalla ympyrällä oikeassa kierroksessa kavaletin yli, parin kierroksen jälkeen tehtiin sama laukassa ja vaihdettiin suuntaa. Mulla ja Lumilla meni tosi hyvin muuta huomautettavaa ei ollut kuin että mun pitää keskittyä pitämään keskivartalo suorassa eikä kiertää sitä ihmeellisiin asentoihin hypyssä. Hypättiin vähän erilaisia ratoja jotka suju tosi hyvin! Lumi hyppäsi ihan tosi kivasti, kerran tuli "kielto" (pysäytin esteen eteen) kun paikka ei yhtään osunut enkä enää olisi ehtinyt kääntää pois joten en sitten halunnut hypyttää Lumia huonosta paikasta. Lumppari ei onneksi ole moksiskaan tuollaisesta vaan hyppää aina yhtä hyvin. Hauke kehui jälleen kerran kuinka paljon Lumi on mennyt eteenpäin ja kuinka hienossa kunnossa se on, oli tosi kiva kuulla positiivista palautetta sillä töitäkin on tehty.

Kuvassa yksi erittäin tyytyväinen neiti joka ei mennyt yhtäkään kierrosta normaalisti! :-)
 Torstaina mulla oli kouluvalmennus Ladyn kanssa. Olin todella pitkästä aikaa kyseisen valmentajan silmän alla joten aluksi käytiin läpi vähän ongelmakohtia ja tavoitteita ym. tarpeellista. Aloitettiin ihan yksinkertaisilla ravi- käynti siirtymisillä, ainoastaan istunnan avulla piti siirtää hevonen käyntiin. Tämä onnistui hyvin koska Lady on erittäin herkkä istunnalle. Lisättiin tehtävään haastetta, yhdella pitkällä sivulla avotaivutusta ja toisella pitkällä sivulla pohkeenväistöä. Ladyllä on huono tapa vetää päätä ylös/ eteen ihan mihin vaan jotta ei joutuisi tekemään jotain tehtävää ja tähän sain neuvoksi vain työntää sisäpohkeen kiinni kylkeen ja sisäkädellä taivuttaa sitä sisällepäin voltilla tai ympyrällä. Lady vähensi tunnin aikana tuota päänheittämistä ja vetämistä tosi paljon ja lopuksi mentiin monta kierrosta pää ihan rauhassa! Laukassa piti pidentää ja lyhentää askelta ilman että tahti muuttuu, tää oli aika vaikeata koska Ladyllä on aika iso askel ja se on tottunut että saa mennä isoa laukkaa ja ravia. Tein laukassa isoja ja pieniä voltteja jotka auttoivat askeleensäätämisessä. Täytyy sanoa että oli ihan tosi hyvä valmennus (ensiviikolla uudestaan, jee) ja seuraavana päivänä Lady tuntui paremmalta kuin koskaan!

Hieno Lady!
Fiiuu nyt lähettiin! :D
Ainakin on ylämäkeen! *-*
Vastalaukkaa!
Oon niin rakastunut tähän hevoseen *-*
Enskaudella mä kyllä meen koulukisoihin enemmän kuin 3 kertaa!
<3
Oli niin paljon hienoja kuvia että mun oli vaikea valita vain muutama :) 
Mitkä olivat teidän suosikkeja?

6 kommenttia:

  1. aivan ihania kuvia kaikki ja kiva postaus ! :)

    VastaaPoista
  2. Kaikki kuvat olivan niin ihania!
    Aina kun luen sun postauksia, niin tulee jotenki tosi hyvä fiilis! :)

    VastaaPoista
  3. Aivan mielettömän upea toi Lady! Jos voitan Lotossa, ostan sen sulle! :D -Hädä

    VastaaPoista

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.