perjantai 11. heinäkuuta 2014

ja lisää kisoja!

Eilen oltiin Ulpukan ja Lumin kanssa Broby:ssä seura estekisoissa. Alkuperäinen suunnitelma oli lähteä ainoastaan Lumin kanssa kilpailemaan mutta koska viikonloppuna kisat eivät menneet oikein putkeen niin päätettiin ottaa Ulpukkakin mukaan. Ratsastin aamulla Ulpukan kotona ja äiti piti vähän tuntia, se meni ihan hyvin. Lumi oli pakko pestä ennen kisoja koska vaikka edellisenä iltana olin sen jo pessyt oli se taas niin likainen että en kehdannut lähteä kisoihin pesemättä sitä uudestaan! Kaikki vinkit miten saada valkoinen hevonen pysymään valkoisena otetaan ilomielin vastaan :-D Kisat alkoivat viideltä joten lähdettiin kotoa ajamaan kohti Tammisaarta jo puoli neljän aikaan. Paikanpäälle saavuttaessa kävin kansliassa maksamassa lähtömaksut ja sumplimassa vähän lähtöjärjestyksiä jotta ei tarvitsisi stressata että ehdinkö verrytellä kunnolla molemmat hevoset. Lumi lähti 80cm luokassa ensimmäisenä ja Ulpukka toiseksi viimeisenä lähtönumerolla 18 joten aikaa oli juuri sopivasti. Kävelin Johkun kanssa radan joka oli aika kiva, radalla oli kaksi vaihtoehto estettä joista valitsin kuitenkin omien hevosten kanssa ne "normaalit" esteet.
toi istunta omg... :O

Lumin verryttelyyn varasin reilusti aikaa jotta ehtisin kävellä tarpeeksi ja se saisi pöhköillä turhat energiat pois ennen rataa, Lumi kuitenkin käyttäytyi erittäin mallikkaasti eikä yhtään possuillut! Johku auttoi mua verkassa ja otettiin pari hyppyä pystylle ja okserille, Lumi tuntui tosi hyvältä! Radalle saavuttaessa näytin kaikki "hurjat" esteet ja laukkailin vähän ympäri kenttää. Rata sujui todella hyvin 1, 2, 3 olivat yksittäisiä esteitä, 4-5 oli linja johon piti ottaa 4 laukkaa mutta en yhtään muista monellako me sen tulimme luultavasti neljällä. Esteet 6-7 olivat myös linja johon tuli mukavat 5 laukkaa mutta meille tuli valitettavasti 2 kieltoa linjan jälkimmäiselle okserille. Okseri oli vaaleansininen lankku okseri johon paistoi aurinko niin että siihen tuli hassut varjot ja Lumi oli oikeasti järkyttynyt niistä. Suoritus siis hylättiin mutta saatiin kuitenkin jatkaa rata loppuun ja päästiinkin maaliin todella siistillä radalla. En voisi olla tyytyväisempi meidän ensimmäisiin kisoihin, Lumi käyttäytyi loistavasti ja hyppäsi sitäkin paremmin :-)
Ykkösestä kunnon ilmavaralla yli ettei vain kolahda puomit alas..;-D



Hui mikä kauhea este ja varjo! :o



Ulpukka joka ei ole suorittanut nyt "pitkään" aikaan hyviä ratoja tai ei olla yhdessä ylletty omalle tasollemme oli eilisen illan tähti! Hyppäsin pienet ja mukavat luokat eli 80& 90cm vain jotta päästäisiin maaliin ilman kieltoja ja muita possuiluja. 80cm rata sujui tosi hyvin ja sain paikkoja katsottua ja rata oli muutenkin erittäin hyvä. Yhtään puomia ei tippunut eikä kieltoakaan tullut joten arvostelun ollessa "clear round" niin saatiin hyvästä suorituksesta palkinnoksi punavalkoinen ruusuke, samalla tämän kauden ensimmäinen ruusuke!





 90cm luokkaan verryttelyssä meinasi käydä hassusti kun pohja petti, Ulpukka kompastui ja meinasi kaatua onneksi selvittiin vain säikähdyksellä eikä menty kokonaan ympäri! En ottanut verryttelyssä montaa hyppyä kun olin heti ensimmäisenä vuorossa 90cm luokassa. Rata oli sama kuin edellisessäkin luokassa vain esteitä oli nostettu. Rata sujui erittäin mallikkaasti viidennelle esteelle asti jonka jälkeen Ulpukka vähän villiintyi eikä pidätteet menneet kunnolla läpi. Sen seurauksena erittäin huono lähestymien kuudennelle esteelle ja Ulpukka pelasti tilanteen 100% ja päästiin puhtaasti yli. Rata jatkui villisti kahdeksannelle esteelle asti mihin tuli taas ihan järkyttävä lähestyminen mutta Super poni pelasti taas mut pinteestä ja ylitti radan viimeisenkin esteen virheittä! Ulpukka oli niin innoissaan koko radan aikana että jouduin vain pidättelemään sitä ja toivoa parasta että se hoitaa homman kotiin, viimeisen esteen jälkeen Ulpukka otti vielä ja pukitti pari hienoa pukkia ja teki kunniakierroksen radan ympäri. Ulpukka oli taas ihan oma itsensä eikä edes ajatellut kieltämistä, saatiin jälleen punavalkoinen rusetti ja en voinut olla kuin ylpeä pienestä pallerostani <3

Ponille tuli vähän villi olo radalla :-D
Hehe, tultiin vähän hassusti tälle esteelle... :D





 

Onko näissä viimeajan postauksissa ollut liikaa kuvia teidän mielestä vaiko sopivasti? :-)

12 kommenttia:

  1. Onnea! :) Miun mielestä ei oo ollu liikaa kuvia vaan just kivasti!

    Meillä kimoja hevosia on pesty vihreällä Fairylla aina kisoihin, toimii paljon paljon paremmin kuin yksikään kimoshampoo tai vastaava (ei toki jatkuvasti sillä pestä). Lisäksi käytetty kimoilla harjakiveä, lisäksi myös magic bruhit auttavat harjauksessa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jeee kiitos hirveästi vinkeistä! Täytyy kokeilla Fairya ensi pesun yhteydessä! :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. haha oonkin kuullut että se oikeasti toimii! :D

      Poista
  3. Meillä on käytetty edellisten lisäksi myös lämpimään veteen pari tippaa petadinea ja sillä lähtee hyvin kaikki läntit/tahrat pois! ;)

    VastaaPoista
  4. Det jag såg av dina banor var super snyggt :) Då det gäller vita hästar är jag ingen att fråga, då min ser ut som om de skulle ha varit i slgsmål då den sover i sin egen avföring.. :P De e nice me vita hästar :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, tack massor! :-D Joo, Lumi gör helt samma och det känns som att hon inte blir på något sätt ren! :-D

      Poista
  5. jjeee hyvä te! super hyvält näyttääää!

    VastaaPoista

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.