sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Alue- valmennus Niinisalossa

Torstai aamuna oli aikainen herätys. Ajettiin Ulpukka ja kaikki varusteet kyydissä yhdelle vanhalle jalkapallo kentälle missä Ulpukka vaihtoi traikkua ja mä kyytiä ja niin alkoi pitkä 4h matka kohti Niinisaloa. Perille saavuttua kävelytin hetken Ulpukkaa jonka jälkeen vein sen karsinaan. Ulpukan karsinassa oli vesiautomaatti ja meillä on kotona vedet saaveissa joten ei auttanut kuin ottaa ainut mukana ollut ämpäri ja katsoa että se on koko ajan täynnä vettä. Ulpukka sopeutui nopeasti vieraaseen talliin sillä välin kun kävin itse tutustumassa omaan huoneeseeni. Kello 16 mulla alkoi ensimmäinen maastoeste- tunti. Maastoradalle käveltiin Ulpukan tallilta pari kilometriä ja siinä ehti hyvin myös verrytellä valmennusta varten.




Ulpukka ja hurja tukkikasa :)
Aloitettiin valmennus ravaamalla pienen kaatuneen puun yli jolla oli korkeutta vajat 50cm, tämä oli Ulpukan mielestä hauskaa ja siksi siitä pitikin hypätä kunnon ilmavaralla ja esteen jälkeen lähteä täysiä pukittamaan. Sitten siirryimme banketille eli esteelle mihin hypätään ylös korokkeelle ja sitten alas, me kuitenkin ei hypätty alas vaan mentiin pienestä alamäestä pois. Sen jälkeen tultiin sellaista linjaa missä oli tukkieste, "talo", toinen tukkieste ja sitten ylös hyppy ja mäestä alas. Yksi kielto tuli yhdelle tukille kun toin ulpukan puolikkaalla askeleella liian hitaasti ja tämä oli ensimmäinen ns. kunnon hyppy. Lopuksi hypättiin 11 esteen rataa joka oli harrasteen tasoinen eli todella helppo. Radan hyppääminen oli älyttömän hauskaa ja joillain pitkillä suorilla päästeltiin niin kovaa että kyyneleet vain valuivat silmistä. Viimeiseksi käytiin myös järvessä kahlailemassa mikä oli Ulpukan mielestä ensin aivan kauheata mutta kun pari kertaa oltiin sinne veteen menty niin se melkein juoksi jo sinne.








Seuraavana päivänä tehtiin verryttelynä sama rata x2 kuin edellisenä päivänä. Ensimmäisellä kierroksella piti mennä hitaasti ja vain hypätä esteet mutta seuraavalla kierroksella piti jo laukata kunnolla ja päästellä menemään. Radan hypättyämme katsoimme hetken kun yksi kokeneempi hevonen ryhmässämme hyppäsi vähän isompia maastoesteitä. Lopuksi hypättiin vielä kuivahauta ilman suurempia ongelmia ja käytiin taas kahlailemassa järvessä. Minna oli erittäin tyytyväinen Ulpukkaan ja antoikin meille kovat ohjeet ja tavoitteet minne asti tähdätään tämän kauden kenttäkisoissa, mutta en sano vielä mitään ääneen ennen kuin ollaan ensimmäisiä kisoja startattu ja asiat ovat varmoja. Täytyy sanoa että nyt luulen että se meidän juttu on löytynyt, Ulpukka tykkäsi niin paljon hypätä maastoesteitä ja paineli isoa matkaa voittavaa laukkaa ympäri Niinisalon maastorataa. Itselle tuli niin leveä hymy naamalle jo ensimmäisen päivän jälkeen että en malta enään odottaa seuraavaa kertaa kun päästään hyppäämään maasto esteitä!









8 kommenttia:

  1. voi vitsi mikä monitoimiponi!! :D ja säkin kunnon monitoimiratsastaja! hyvin vedätte te :))! Mä tuuun kesäl käymään taas!! :))♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulpukka on Super ♥ Hyvähyvä sua on jo ollu ikävä!! :* :)

      Poista
  2. Ulpu e jätte fiin! Ha ni planera på att starta nån kenttää redan?

    http://team-happy.blogspot.com

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tack! Joo om några veckor i Niinisalo e första tävlingen :)

      Poista
  3. Hienoa menoa!! Oot kyllä tosi rohkea ja taitava ratsastaja, mukavaa että Ulpukalle on nyt löytynyt se "the laji"!

    VastaaPoista
  4. kuin usein teet maastakäsin harjoituksia heppojenne kanssa? Hyvin näyttää menevän! Ootte kyllä molemmat niin hyviä!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulpukan kanssa enää harvemmin kun se on niin kiltti ja muutenkin en oikein tiedä mitä maastakäsin juttuja tekisin sen kanssa :D Mutta Ticon& Lumin kanssa yleensä ennen selkään nousua ellei ole kiire niin teen sellasia pysähdys ja peruutus ja sitten taas eteen ja uudestaan ja sit toistan sitä pari kertaa et ne kunnioittaa mua ja mun käskyjä ja sit vaan selkän :) Kiitos paljon! :D

      Poista

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.