tiistai 11. kesäkuuta 2013

Derby-treenit

Heippa! :)
 
Tuossa kooste, laatu kärsi kun latasin sen omalle käyttäjälle tubeen kun se olí toiselle käyttäjälle ladattu ja suojattu niin että vain minä pystyin sen näkemään.

Eilen oli este-valmennus mutta lähdimme Wistien sijaan Talvioille hyppäämään Derby-kentälle tulevia Ypäjän kisoja ajatellen. Kentällä oli kuivahauta, banketti, pulvermanni ja se kukkula jonka päällä on tukki, eli samat mitkä löytyy Ypäjältäkin. Millillä ei ollut mitään ongelmia esteiden suhteen vaan lenneltiin esteiden yli. Oli todella hauskaa treenata yhdessä ystävien kanssa, lähdimme siis isolla porukalla sinne että meitä oli 5 samalla tunnilla.


Sandra& Barbi, Amanda& Nipsu, Minä& Milli, Jenna&Latte, Viivi&Baggio

Aloitimme verryttelemllä itsenäisesti jonka jälkeen tulimme pientä ristikkoa joka nostettiin pystyksi ja sittten oxeriksi. Ratsastimme tavallisilla esteillä vähän 2-4 esteen ratoja jonka jälkeen aloimme tutustua derby-esteisiin. Ensimmäisenä oli kukkula jonka keskellä oli tukki minkä yli hypättiin. Kukkulalle piti laukata aika paljon koska hevoset hyytyivät ylämäessä. Milli ensimmäisellä kerralla oli vähän epävarma että pitääkö mennä yli vai ei, pienen huomautuksen jälkeen pohkeella se meni yli. Toisella kerralla ei mitään ongelmia enään.Siirryimme seuraavaksi banketille missä Milli oli ensin ihan ihmeissään mutta toisella yrittämällä meni jo kuin vanha tekijä. Sen jälkeen menimme pulvermannille joka usein koituu ratsukon harmiksi. Pulvermanni on siis oxeri/trippeli jonka alla on kuoppa vähän niinkuin kuivahaudassakin, mutta pulvermannia lähestyessä joutuu ns. "kujaan" joka menee loivasti alamäkeen. Sitten viimeisenä oli kuivahauta, Milli ei epäröinyt hetkeäkään vaan hyppäsi sulavasti yli.

Millin mielestä oli TOSI kivaa mennä nurmella,
 aina välillä jos oli nälkä pystyi vetämään pään alas ja alkaa syödä ;)

Lopuksi menimme vielä pienen radan mihin sisältyi kaikki derby-esteet kuivahautaa lukuunottamatta. Aloitin radan ja olin kääntämässä ensimmäiselle esteelle vahvoilla ulkoavuilla jolloin keräsin aavistuksen liikaa painetta Milliin vahingossa ja se räjähti. Se teki jonkun ihme loikan ja sit se lähti, löydettiin itsemme sitten jostain pusikoista hahaha. Uusi lähestyminen ja ensimmäinen linja meni vähän huonosti otin liikaa Milliä ensimmäiselle takaisin ja puomi alas ja toiselle esteelle lähdin vähän puskemaan ja tuöli TODELLA iso ja laaja hyppy. Loppurata meni todella hyvin ja Milli oli super kiva tänään vaikka alussa oli aika jännittynyt.

Keskittyneinä banketilla.

5 kommenttia:

  1. Oiiih,nice,av bilderna ser de ut ha gått bra,ni e så duktiga du o milli :) <3

    VastaaPoista
  2. Lisää kuvia esteistä ja hyppäämisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo! Meillä vaan oli unohtunut tällä kertaa kameran muistikortti kotiin joten sain mun kaverin äitiltä kuvia, nää tais olla kaikki mitä se oli musta ja Millistä ottaneet.

      Poista
  3. My spouse and I stumbled over here by a different web address and thought I might
    as well check things out. I like what I see so i am just following you.
    Look forward to looking at your web page for a second time.



    Feel free to surf to my page :: cellulite treatment reviews

    VastaaPoista

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.