lauantai 11. toukokuuta 2013

Pony Event 2013

Moikkeliskoikkelis!

Tänään herätys oli vasta puoli seitsemältä ja puolikahdeksalta olikin jo auton nokka kohti Laakson ratsastusstadionia. Olimme suhkoot ajoissa perillä vaikak vähän jännitti ehdinkö radan kävelyyn mutta ehdin ihan loistavasti. Katsoin pari ensimmäistä rataa jonka jälkeen laitoimme ponin kuntoon. Vuorossa oli 80cm ja arv. 367.1 (A2/A2) eli siis ensin perusrata jonka jälkeen jatketaan suoraan uusintaan ja nopein aika palkitaan. Verkassa otin aika monta hyppyä lähemmäs 10 (norm. 6-8) koska piti saada ponin hypyt nousemaan kun se hyppäsi niin matalana ja pitkänä enkä tahtonut saada takajalkoja alle. Kun poni alkoi tuntua hyväle oli aika lähteä radalle.
90cm ja Ulpukan elämän ensimmäinen trippeli! :D


Rata eteni hyvin, hyvä tempo, hyvät etäisyydet ja muutenkin poni vaikutti aika vauhdikkaalta ja hyvin menossa olevalta. Viimeiselle esteelle kuitenkin laukka vähän pääsi pitkäksi ja tuli harmillinen pudotus, olimme 23/ +30 luokassa.
Superponi ja idiootti ratsastaja!

80cm jälkeen ponille kunnon taputukset ja autoon. Menin katsomaan pikkuponi cupin ensimmäistä osakilpailua, hienoja poneja näkyi! Kun ppc oli loppunut alkoi toinen 90cm jossa me hyppäsimme myös Ulpun kanssa. verryttelyssä tahtoi tulla taa kiire kun jäin suustani kiinni (hups) noh onneksi olin kävellyt jonkun 10min niin pystyin heti aloittaa työstämisen. Ulpukka tuntui aavistuksen laiskemmalta tässä luokassa mutta oli hyvin kuitenkin menossa. Perusrata meni tosi kivasti sain paikat osumaan ihan hyvin. Ulpukka kaahotteli osittain siinä perusradan aikana ja sain jarrutella aika paljon vaikka positiivista intoahan se kuitenkin oli.
Poni muuten kääntyi todella hyvin! ;)

Sitten ylitimme viimeisen esteen kuulluttaja kuullutti "ida tuominen ja Ulpukka jatkavat uusintaan" silloin heitin aivot narikkaan ja ratsastus oli aivan järkyttävää. Poni huihkaisi ensimmäisestä uusinnan esteestä ohi koska kuski ratsasti tolppaa päin.... Noh uusi yritys ja tiputimme vielä esteen. Jatkoin matkaa päätä huimaavassa vauhdissa, AIVAN LIIAN KOVAA! Paikat kuitenkin osuivat niin että ponilla oli mahdollisuus hypätä. Yksi lähestyminen tuli ihan juuren ja silloin olin lähtenyt ennen ponia hyppyyn ja otimme siitä vielä toisen puomin alas. Olin niin vihainen itselleni radan jälkeen! Kuinka saatoin laittaa Ulpukan menemään tuollaisen radan! Jälkeenpäin moni kysyi mikä minuun meni ja en kertakaikkiaan haluaisi edes muistella koko rataa.. Sitten ihmetellään kun poni ei hyppää seuraavissa kisoissa... Hyi ja häpeä... Toivon että en ikinä olisi päässyt 90cm uusintaan! "Virheistä" oppii vai miten se meni (tällaisia ei saisi tapahtua!) mutta tehty on tehty ja sille ei enään mitään mahda.
Häpeä! Tultiin melkeen esteen alle! Poni kiltisti kiipesi kuitenkin yli.

 Huomenna lähden järjen kanssa hyppäämään Junioricupin ensimmäiseen osakilpailuun joka on tyyliarvostelu. Vielä "bonuksena" huomiselle hyppään elämäni ensimmäisen 120cm luokan ja Millin kanssa se tulee olemaan ensimmäinen kansallinen kilpailu!

6 kommenttia:

  1. Tsemppiä huomiselle ida! Sä oot vaan nniin taitava ja on hienoo et sä sisäistät ja ymmärrät virheesi, kun jotkut taas syyttää ponia tollasesta.. Hyvä sä! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Oona! Tosta tilanteesta ei voi MILLÄÄN LAILLA syyttää ponia! :D

      Poista
  2. Kiva lukea postauksiasi kun analysoit ratsastustasi niin että näkee että otat opikseksi, eikä niinkuin monet ikäisesi syytä vain ponia, olosuhteita, "naapureita" ja kilpailijoita. Kaikki tekee virheitä ja noinhan sitä oppii :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle on opetettu pienestä pitäen että hevonen tekee vain niinkuin ratsastaja sanoo (useimmiten) ja jos itse tekee virheen eikä omista täysautomaattia luultavasti se kostautuu puomin putoamisella tai kiellolla! :) Kiitos paljon! :D

      Poista
  3. Yleensä se opettellaan jo heti ekaksi että esteen päällä katotaan eteenpäin, toi viiminen kuvaXDXDXD

    VastaaPoista
  4. kiitti Linda! (Y) jepp, mut kato Ulpulla oli joku pölypallo harjassa ni puhalsin sen pois ;)

    VastaaPoista

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.