torstai 9. toukokuuta 2013

Hölläilyä

Taidekuva á la Frida
 
Sunnuntaina olin kävelyttämässä Tonjan kanssa Milliä ja Ulpukkaa maatsossa. Tämä viikko alkoi vapaa-päivällä sekä hevosille että minulle. Kisojen jälkeen olin huomannut että Ulpukan etujalat olivat turvoksissa ja ihan lämpimät. Kylmäsin jalkoja ja kävelytin sitä kisojen jälkeen. Luultavasti sen jalat olivat rasittuneet niin pitkästä seisomisesta. Kävelytimme kyllä Ulpukkaa kisapaikalla vaikka se oli jo hypännyt. Seuraavana päivänä turvotus ei ollut kokonaan vielä laskeut joten lähdin taas talutusretkelle ja yöksi BackOnTrack suojat etujalkoihin, seuraavana aamuna jalat olivat ihan tavalliset. Eilen kävin ratsastamassa varovasti ja Ulpukka oli ihan normaali.
Se on vaan niiiiiiin hieno!<3

Pikkuponi<3



Tänään teen jonkin näköisiä puomitehtäviä Ulpukan kanssa ja Millin yritän vain ratsastaa kunnolla läpi. En tiedä onko minulla vielä tällä viikolla estevalmennusta, luultavasti ei joten hyppään varmaan kavaletteja Ulpukalla huomenna tai sitten liitän kavaletit mukaan puomitehtäviin. Millin kanssa olisi ollut ihan kiva hypätä jotain 120cm rataa tai tehtäviä ennen kisoja jotta saisin vähän tuntumaa sen korkuisiin esteisiin. Olemme kyllä aikaisemminkin mennyt 120cm esteitä (ei tapissa) mutta minua jännittää aika paljon, koska jos itse mokaan, hevonen tulee epävarmaksi ja kaikki menee pyllylleen.

Ulpukka, alue 90cm Laakso 4.5
 
Miniponi Lelle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.