lauantai 29. syyskuuta 2012

it will rain :)

Heips!

Tuleepas tuo syksy nopeasti! Ulkona vain sataa ja sataa ja sataa, loputonta vesisadetta.
Tulisi nyt sentään lunta, kenttä on kuin uima-allas. Tästä bloggauksesta tulee aika pitkä joten toivottavasti kuitenkin jaksatte lukea loppuun.
 
Kysymyspostaukseen on tullut jo pari kysymystä.
Toivottavasti saataisiin niitä lisää.
Ja uusia lukijoitakin tulee lisää koko ajan. Ja tuossa lukijakuva;

Lukijakuva 76.
 
Treenaminen täällä kotipuolessa on ollut aika hankalaa. Ensinäkin kenttä on ihan järkyttävässä kunnossa. Ja Ulpukalla ei ole satulaa. Olen ratsastanut nytten jo 1kk ilman satulaa koko ajan.
Kaikki ne Ulpukan peruutus-kohtaukset ja pukittelut ovat tod. näköisesti johtunut satulasta.
Ulpukalla oli hieno childericin koulusatula jossa oli aivan ihana istua. Satula oli valitettavasti aavistuksen liian leveä ja liukui laukassa aina n.2-5cm eteenpäin.Ja Ulpukka joka on todella herkkä niin häiriintyi siitä ja on siksi ravannut todella jännityneesti koko ajan.
 
Hyppäsin viimeviikolla Ulpukalla ilman satulaa ja se oli ihan todella hyvän tuntuinen. Alussa aina lähti esteelle kiihdyttämään ja esteen jälkeen vain pukitti ja lähti käsistä. Loppua kohden parani kun tulin aina esteelle ravissa ja annoin poni katsoa askelen ja hypätä melkein pitkillä ohjilla.
Huomasin että poni hyppäsi paremmin sitä vähemmän häiritsin sitä. Esim.  kun tulin laukassa ja lyhensin laukkaa poni protestoi ja heilutti vain päätä ja teki joitain outoja ninjahyppyjä ;D
 
Tipuin myös sillä kerralla. Olin tulossa maapuomin yli laukassa. Poni teki ihan mega ison hypyn puomin yli ja minä horjahdin oikealle ja poni lähti sitten täysiä vasemalleja kupsahdin sitten maistelemaan mutaista kentän pohjaa. Nousin takaisin vielä selkään ja hyppäsin ponin kanssa vielä vähän. Ennen kuin lopetin niin hyppäsin ponin kanssa 110cm esteen. Tein sen fiiliksellä.Vaikka ei minun kuuluisi mitään korkeita sen kanssa hypätä vielä. Se vain tuntui niin hyvälle että oli pakko kokeilla. Se tuntui kuin lentäisi!
Rakas koirani<3
 
Milli rokotettiin maanantaina joten ratsastin sillä vasta torstaina kisojen jälkeen.
Olin tänään myös piiitkällä maastolenkillä olimme melkein 1½ tuntia kävelemässä.
Ensin kävelin jotain hiekkatietä pitkin jonka jälkeen jatkui traktoripolku ja kävelin sitten sitä pitkin kunnes löysin itseni jostain, en ollut ihan varma missä olin ja en viitsinyt mennäs itä traktori polkua takaisin kun se oli niin hirmu mutainen. Lähdin sitten kävelemään yhden pellon poikki ja lopuksi olin taas sillä traktori polulla missä olin aikaisemminkin ollut.

Milli ei alussa ollut kovin innoissaan maastoreissusta koska jokapuolella oli vettä joten kun yhdessä kohtaa tuli kaatunut pieni koivu joka makasi vesilätäkössä niin eiköhän Milli pompannut jättihypyllä yli ettei vain kaviot kastu ;) Oli ihana reissu, äiti ja Ramses olivat mukana.

Tico 3v. Ensimmäiset hypyt! :)
Olen myös ratsastanut nytten viimeisen kuukauden aikana paljon Ticolla. Tico on 3vuotias FWB joka on ollut minun ja äitini koulutuksessa n. 3kk? Olen hypännyt sen kanssa aika paljon koska se pitää siitä. Vaikkakin se ei mitenkään erikoisen villiksi muutu hypätessä ;) Se on vai niin ihana ratsastaa :)

2 kommenttia:

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.