perjantai 3. toukokuuta 2013

Rataharjoitus.

Moi:)

Eilinen rataharjoitus meni vähän niin ja näin. Ulpukasta en kirjoita mitään muuta kuin _TAMMA_ ja sen saa sitten jokainen päätellä oman mielensä mukaan.

Viimekaudella Laaksolla ensimmäinen 110cm



Milli meni taas ihan supermega hyvin! Alussa oli ongelmia kun en saanut vasenta pohjetta läpi ja Milli vain kiukutteli ja oli hankala ratsastaa (minun takiani). Mutta kun aloimme työstämään kavaletteilla niin alkoi Millikin rentoutumaan ja sain kaikki askeleet kavalettien välissä ratsastettua ja Milli otti kaikki puolipidätteet hyvin vastaan. Aloimme hyppäämään pientä pystyä jonka jälkeen menimme radan n.100cm korkuisena. Milli ei tipputtanut ollenkaan ja kaikki lähestymiset olivat ihan kiitettävän hyviä, sellaisia mistä hevosella oli hyvä mahdollisuus pästä hyppyyn. Toisella kerralla kun hyppäsimme radan korotettuna 110-120cm tasolla tuli ykkösesteelle pudotus koska toin Millin liian lähelle ja se kiltisti sitten mahdottomasta paikasta hyppäsi ja otti etujaloilla puomin alas. Muuten rata meni taas mainiosti ja kaikki lähestymiset onnistuivat!

 Hyvillä mielin lähden huomenna starttamaan kauden ensimmäiset ulkokisat a samalla ensimmäiset aluekisat Laakson ratsastusstadionilla. Ulpukalla tarkoitus hypätä 80cm ja jos Ulpukka tuntuu hyvälle hyppään myös 90cm. Millillä hyppään 100&110cm :) Huomenna on herätys jo klo: 6.00 ja 7-7.30 paikeilla nokka kohti helsinkiä! :) Pitäkää peukkuja!

4 kommenttia:

  1. Kuulinki et Ulpul oli ollu vähä tammapäivä,tai Taina jotain kerto äitille et Ulpun kiimat on vähä pahempia ku taas Nipsu on niin rauhallinen ku sil on kiima :D mut onnee kisoihi!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jepp, ulpu oli vähän tamma.... Eikä sekääbn auttanu et ne huusi Millin kans toisilleen KOKO ajan..:D Kiitti, smaoin sulle!<3

      Poista

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.