maanantai 22. huhtikuuta 2013

Esteitä ja kuraa.

Onpa ihanaa kun kentällä voi ratsastaa. Onhan sielä vielä aika reippaasti vettä ja varusteet ovat aina ihan kamalassa kunnossa jo parin kierroksen jälkeen mutta sielä voi kuitenkin jo ratsastaa kunnolla. Eilen Millillä hypättiin ja Ulpukka kävi maneesilla kouluvalmennuksessa. Tänään Millillä vapaa-päivä ja Ulpukalla kavaletteja kentällä.

Aamu-talli tehty! :)
Millin kanssa siis eilen hypättiin. Aloitettiin soikion muotoisella tehtävällä jonka molemmilla pitkillä sivuilla oli kavaletti, 4askelta, kavaletti. Se sujui vasemmalla hyvin ja sain rytmistä kiinni ja askeleetkin sopivat. Oikealle ei toimnut ollenkaan! Tultiin vastalaukassa yli kavalettien ja askeleet ei osuneet ollenkaan kohdalleen. Hetken "taistelun" jälkeen saatiin siihenkin suuntaan kaikki kuntoon. Sitten hyppäsimme lävistäjällä olevaa pystyä jonka jälkeen toisella lävistäjällä olevaa pysty, 3askelta oxeri sarjaa, se sujui todella hyvin, ei kertaakaan tiputtanut, kerran toin huonosti juureen mutta Milli kiipesi kuitenkin esteestä yli. Lopuksi hyppäsimme 7-esteen radan noin 100-120cm korkeudella, se meni yllättävän hyvin. Milli tuli todella hyvin takaisin koko tunnin aikana vaikka aluksi oli vähän vahva. Tästä on hyvä jatkaa kisoja kohti, seuraavat kisat luultavasti 4 tai 5.5 Laaksolla.
Nämä kuvat ovat tunnin alusta kun esteitä ei oltu vielä nostettu.

Hieno heppa!



Ulpukalla olin eilen maneesilla ja äiti katsoi kokoajan toisella silmällä perääni. Tein äidin käskyjen mukaisia harjoituksia. Teimme aluksi paljon ravissa töitä mm. raviväistöillä ja volteilla. Lopuksi keskiympyrällä keskityimme aktiivisiin takajalkoihin ja että Ulpukka ei poikita takaosalla sisälle vaan työntää sen vatsan alle. Joissain kohtia tuli hyviäkin pätkiä ja välillä huonompia. Lopuksi teimme vähän vaikeampaa tehtävää nimittäin täykaarto lyhyellä sivulla laukassa ja sitten koko pitkäsivu vastalaukassa. Ulpukka suoritti tehtävän hyvin vaikka se aluksi oli minulle vaikeata. Sitten loppuravit ja käveltiin kotiin.

Tänään Millillä siis oli vp ja Ulpukka pääsi kentälle "hyppäämään". Olin rakentanut kaksi estettä kentälle toinen oli n. 40cm korkea ristikko ja toinen vesimatto jonka yllä oli puomi, esteellä oli n.60cm korkeutta. Ulpukka oli todella kummallinen jo harjatessa, se säikkyi taputuksia ja sitä kun yritin antaa namupaljoa, se ei päästänyt minua selkään ja kun pääsin selkään se vain hyppi ja pomppi??? Aloitin laukkaamalla heti 2-3 kierrosta molempiin suuntiin, se oli aika tahmea ja ei liikkunut pohkeesta eteen. Kun olin laukannut otin kevyttä ravia jonka jälkeen tein muutamat laukka-ravi siirtymiset ja sitten aloin tulemaan ristikkoa laukassa. Ulpukka hyppäsi reippaasti yli ja päästi parit ilopukit perään joka kerta kun ristikko oli ylitetty. Sitten siirryin vesimatolle johon Ulpukka kielsi ensimmäisen kerran koska en varmistellut sitä tarpeeksi. Muuten Ulpukka hyppäsi hyvin. Loppua kohden kun poni oli rauhoittunut tuli todella hyviä hyppyjä ja lopetin.

Poni jota en voi sanoilla kuvailla.

2 kommenttia:

Luen läpi jokaisen kommentin ja jos kommentti ei ole asiallinen se poistetaan välittömästi.

- Lumi on oma hevoseni. Viiu, Papu ja muut hevoset joista kirjoitan ovat liikutettavia/ ratsutettavia.

- Kuvailen Nikon D3100 järjestelmä kameralla putkena toimii perus nikonin: AF-S DX NIKKOR ED 18-55mm 1:3.5-5.6 GII

- Kysy jos jokin mietityttää, vastaan aina.